Monessa mukana

Olen erittäin aktiivinen tuusulalainen yhdistys- ja tapahtumatoimija, 5-lapsisen perheen monitoimimies, osapäiväyrittäjä, kokopäiväinen IT-alan konkari ja lisäksi 25 vuotta ollut DJ-muusikkona. Minut tunnetaan positiivisesta ja auttavaisesta vaikuttamisesta monessa asiassa..

ToniTupu244

SUVUN JUURET LUJASTI TUUSULASSA

Luoteen suku on vaikuttanut Kellokoskella jo 1900-luvun alussa. Tällöin Mooses Luode on toiminut sovittelijana menestyksekkäästi Ruukin alueen asioissa.
Olen asunut Tuusulassa käytännössä koko ikäni ja oppinut arvostamaan kuntaamme kaikin tavoin. Olen asunut Kellokosken lisäksi Riihikalliossa, Hyrylässä, Lahelassa ja nykyään Vaunukankaalla. Tuntemusta mm. asukkaiden tarpeista on melkoisesti.

KIRKOSTA VOIMAA

Vaikka olenkin kovasti aina menossa, saan kristinuskosta voimia jaksamiseen ja sisäiseen rauhoittumiseen. Uskonnolliset arvoni ovat perinteiset modernista elämäntyylistäni huolimatta.
Olin Tuusulan seurakunnan seurakuntavaaleissa 2014 ja olen kirkkovaltuuston varavaltuutettu.

_DSC3147

LUOTTAMUKSEN ARVOINEN

Olen ollut mukana päätöksenteossa viime kuntavaaleista vuonna 2012 lähtien lautakunnissa ja muissa kunnallisissa luottamustoimissa.
Toimin nykyisellään kunnallisissa luottamustoimissa mm. Kuntakehityslautakunnassa (varajäsen), Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston johtokunnassa (puh.joht.varajäsen) sekä Lahelankankaan toimitalon (”Lahelanterttu”) hallituksen puheenjohtajana. Toimin myös Tuusulan puolesta ry:n hallituksessa aktiivisena monitoimimiehenä.

_DSC3298
LASTEN JA KOULUJEN ASIAT TÄRKEITÄ

Yhdistyspuolella olen ollut paljon lasteni koulujen vanhempain-yhdistyksissä ja saanut sieltä hyvää käsitystä koulujen ja oppilaiden asioista. Olin Vaunukankaan kotikouluyhdistyksessä 2009-2016 mm. hallituksen sihteerinä ja nykyään olen Hyrylän lukion vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja.

lastenjanuortenvaltuutettu2017

_DSC3050

VANHUSTEN VANHENEMINEN KUNNIALLISESTI

Kannan huolta lisäksi vanhusten hyvinvoinnista. Olen mielenkiinnolla seurannut Tuuskodon tyhjentymistä ja Riihikallion uusien palvelutilojen rakentamista.
Rakennuslautakunnasta käsin Riihikallion uudet kohteet ovat olleet arvioitavana useampana vuotena.
Terveyskeskuksen kautta tapahtuvasta vanhustenhuollosta kuulen tilannekatsauksia myös, joten olen syystäkin huolissani jatkosta. Säästöjä tapahtuu menosti väärissä paikoissa.
Pidän vanhusten kuntoutusta tärkeänä asiana. Esimerkiksi tapaturman jälkeinen vuodelepo ei pidä jäädä pitkäaikaiseksi. Kuntoutuksen kautta vanhukset pitää saada nopeasti jalkeille, muuten kunto saattaa pettää lopullisesti todella nopeasti.

KULTTUURIA JA HYVÄNTEKEVÄISYYTTÄ

Kulttuuri, matkailu ja hyväntekeväisyys ovat myös lähellä minua. Siksi olenkin mm. Tuusulan Lions Clubin hallituksessa, Tuusulanjärven Matkailuyhdistyksen toiminnan seuraaja ja Tuusula-seurassa mukana. Haluan saada Tuusulanjärven ja Kellokosken Ruukin alueita kehitettyä turismin ja kuntalaisten viihtymiseksi.

lions2UskoHyvänTekemiseen2014

 

YRITTÄJÄ JA PALVELUIDEN KEHITTÄJÄ

Koska olen myös osapäiväinen yrittäjä, olen lujasti kiinnostunut kunnan yrityspolitiikasta, kunnan palveluiden kehittämisestä ja markkinoinnista. Tällä puolella onkin lujasti parannettavaa, etteivät kuntalaisten eurot valu liikaa naapurikaupungeille. Toki yhteistyö naapurikuntien kanssa on tärkeää ja yhteistyötä pitää jatkossakin monella tasolla kehittää.
Olen mukana Tuusulan Yrittäjissä, joka haluaa mm. kehittää Hyrylän keskustan palveluita.

yrittajatKuntavaalit2017_ehdokas_sin

Yrittäjyys

OMA YRITYS

Pidän omaa yritystä, joka tekee ohjelmapalveluita yksityisille, yrityksille ja kunnallisille tahoille. Yritys on palvellut eri tapahtumien järjestämisessä jo lähes 25 vuotta. Pääasialliset palvelut yritykselläni ovat DJ-, karaoke- ja valaistuspalvelut. Olen toteuttanut yksityisille mm. häitä ja syntymäpäiviä tilaajien toiveiden mukaan.
Minut tunnetaan kulttuuri- ja viihdepuolella kunnallisista tapahtumista ääni- ja valotekniikan toteuttajana, koulujen diskoista, Tuusulan Taiteiden Yöstä valotaiteilijana, Suomi100- Sibelius-valoteoksestani sekä lukuisista häistä, syntymäpäiviltä ja yökerhoista DJ:nä. Haluan parantaa ja monipuolistaa entisestään Tuusulan tapahtumatarjontaa.

20160812_223542
Valoinstallaatio: Tuusulan kirkko Taiteiden Yönä 2016.

Valotaiteilija

Olen nykyään myös valotaiteilija. Luon erilaisiin tapahtumiin erilaisia valoinstallaatioita. Viime vuonna tärkein toteutus on luoda Suomi 100-aiheinen valoteos Tuusulanjärvelle. Se on nähtävissä tällä hetkellä Hyrylän Koskenmäen venerannassa.

IT-alan ammattilainen

Tietokonemaailma on minulle jokapäiväistä työtä. Aloitin tietokoneharrastuksen jo 80-luvun alussa. Harrastus muuttui 90-luvulla ammatiksi. Nykyisellään olen järjestelmäasiantuntijan tehtävissä vastuualueena oikeastaan kaikki tietotekniikan laitteet, tekniikat, palvelut ja tietoturva.

Vahvasti tupulainen

Tutustuin Tuusulan puolesta -kotiseutuyhdistykseen keväällä 2012. Halusin silloin päästä enemmän sisälle siihen, mitä kunnassa tapahtuu ja miten päätöksenteko toimii. Tupun kautta olenkin sitten päässyt mukaan mm. lautakuntatoimintaan ja muihin kunnallisiin toimintoihin. Mennyt reilu kuusi vuotta on ollut hyvin mielenkiintoista aikaa. Aktiivisuuteni vuoksi olenkin ollut yhdistyksen hallituksessa jo ainakin viisi vuotta.

_DSC2594

LIIKENNEASIAT NIIIIIN TÄRKEITÄ!

Olen katsonut nyt vuosikymmenien ajan Tuusulan liikennekehitystä ja kauniisti sanottuna parannettavaa on ja lujasti. Sekä yksityinen liikenne että joukkoliikenne kaipaavat uusia ratkaisuja ja vanhojen parantamista. Tarvitaan uusia teitä, parannettuja tieliittymiä, lasten tieturvallisuutta ja uudentyyppistä joukkoliikennettä.

_DSC3447

Olen sitoutumaton ja päätöksenteossa puolueista riippumaton. Tulen toimeen kaikkien valtuustoryhmien kanssa.

Pyrin oikeiden ratkaisujen löytämiseen kulloinkin ajankohtaisissa asioissa. Otan asioista selvää ennen päätöksiä ja haluan toimia kuntalaisten parhaaksi.

Sinun mielipiteesi kiinnostaa minua. Vien viestiäsi eteenpäin kunnallisille päättäjille mielelläni. Yhdessä saamme asioita eteenpäin!

 

Lisätietoa:
PIENI LISÄESITTELY

TUPUN ESITTELYSIVU MINUSTA

TUUSULAN PUOLESTA-SIVUT